Työkaveristani tuli kertaheitolla mummi kolmelle pikkuruiselle pojalle. Ensimmäinen ajatukseni uutisen kuullessani oli että olisipa ihana ommella jotain ihan pientä.
Päädyin tuttuun haalarikaavaan OB:n 6/2007 keskoskaavoista. Kooksi valitsin 45cm, arvelin että n. 2kg painavat pojat mahtuisivat näihin. Haalari ommellaan yhdestä kappaleesta. Vain takana keskellä ja haarassa on saumat. Sen olin unohtanut että kanttaaminen on vaikeaa. Onnistuin kuitenkin kelvollisesti.
Haalareihin tuli kanttaukset eri väreillä, koska mitään väriä ei ollut yksistään riittävästi. Lopputulos on kuitenkin kiva. Jospa vauvat tunnistaakin helpommin kun vaatteissa on edes pieni ero. Olkapäille kokeilin ensimmäistä kertaa Prymin muovineppareita. Pihdeillä nepparit kiinnittyivät vaivatta ja ne vaikuttivat toimivilta. Taidan ostaa näitä jokaisessa värissä.
Kommentit