Ravelryssä olen ihastellut kaikkia Elizabeth Zimmermannin ihania neulemalleja, mutta ohjeita niihin en ole saanut hankittua. Kummitytön vaatevarastosta puuttui villatakki ja halusin ehdottomasti toteuttaa EZ:n Baby Sweater on Two Needels. Koska ohjetta minulla ei siihen ollut katsoin kuvista ja päättelin ja kokeilin. Onnistuin aika hyvin. Vihdoinkin löytyi niin tärkeä projekti että siihen saattoi käyttää Sny:ltä saamani Shibui knitsin baby-alpakka-langan. Arvelin että yksi vyyhti riittäisi juurikin pieneen neuleeseen. Lanka menikin aika tarkalleen. Hihoihin olisin ehkä saanut kierroksen tai pari lisää pituutta sillä määrällä. Takki itsessään valmistui melkein yhdessä päivässä, mutta nappien hankinta venyi. Ihanat kookosnapit löytyivät Ompelutalosta.
Lanka on aivan ihanaa. Pehmeää ja silkkistä. Ei varmasti kutita pientä Sylvi-neitiä. Takki muuten melkein valmistui helmikuussa vain napit on ommeltu maaliskuun puolella.
Kommentit