Ystäväperheeseen on tulossa vauva. Lahjaksi aion kestovaippojen lisäksi antaa makuupussin. Kirpparilta löydetty äitiyspakkauksen makuupussin kuosi oli sinertävä skottiruutuinen ja nalleilla koristeltu. Se sai uuden turkoosin kuosin.
Päälystäminen oli yllättävän helppoa. Leikkasin vain kankaan vähän makuupussia isommaksi ja taitoin käänteet sisäpuolelle ja ompelin kankaan vetoketjun reunasta kiinni pussiin. Vinon reunan kanttasin ruskealla vinonauhalla.
Toisaalla lainassa ollut jo neljällä lapsella käytetty babysitteri kotiutui ja sekin piti tuunata ennen kuin se matkaa taas uuteen kotiin. Sitterin kuosi oli lähes samanlainen kuin makuupussissa. Harmittaa kun jäi ennen tuunausta kuvat ottamatta. Päälypuolelta sitteri on lähes kaunis, alapuolelta sitä ei kannata kovin läheisesti tutkailla.
Joulukin tulla jolkottaa ja lahjat on mielessä. Uusia ihania inspiraatioita sain kirjakerhon kuukauden kirjan myötä. Kirja Herkulliset hupatyöt oli kyllä nimensä veroinen. Ihania ohjeita ja kuvia. Innostuin todella paljon. Nyt vain pitäisi neuloa huovutettavaksi isoja sileitä pintoja. Skannasin kirjasta upeita kuvia, mutta vuodatus alkoi tökkimään. Lisään kuvat sitten myöhemmin.
Kommentit