Pari viikkoa sitten postiluukusta tipahti jotain aivan uskomattoman ihanaa. Unelma kirjakerhon Herkulliset huopatyöt- kirja. Kerroinkin siitä aiemmin. Selailen kirjaa säännöllisesti ja ihailen herkullisia värejä ja muotoja ja suunnittelen joululahjoja. Ensimmäisiä yritelmiä on jo valmistunut. Kaksi vuotta sitten neuloin hahtuvasta vauvalle siksak-myssyn, joka mahtui hyvin minunkin päähäni. Lakki seikkaili milloin missäkin ajatuksena että kyllä sille on vielä käyttöä. Nyt päätin nakata sen pesukoneseen ja ta-daa! Se onkin vauvan kokoinen. Joku ystäväpiiriimme syntyvistä vauvoista saa tämän.

1981749.jpg

Itselleni neuloin syksyn viimoja taltuttamaan Mambosta lapaset jotka saivat myös kukkasia koristuksekseen.

1981753.jpg

Lapasille kaveriksi neuloin samaisesta langasta baskerin. Kuvassa näkyy myös vihreä villatakkini käytössä.

1981760.jpg

Käsityömessuillakin kävin viikonloppuna. Messusaaliini ei ollut suurensuuri mutta tärkeimmän sain. Noroa. Iki-ihanaa ja jo puikoilla vaikka mulla on monta muutakin kesken eräistä työtä. Lisäksi ostin ihania tilkkutyökankaita. Sommittelin niitä jo erästä tilkkutyötä varten. Eräs vieläsyntymätön prinsessa on mielessäni työtä suunnitellessa.

1981768.jpg

Puikoilla on tällähetkellä Norosta ja 7 veljeksestä Three tams, Keltaisesta Mambosta Shalom sekä valkoisesta 7 veljeksestä shalomin innoittama neuletakki. Niissä riittä urakkaa ja uusia projekteja siintää mielessä jatkuvasti.