Emilian takki herätti kateuden minussa. Halusin itsellenikin uuden kevät takin. Sellaisen jota ei ole muilla. Marimekon uutuuskangas Kanteleen kutsu oli kuin tehty uuteen takkiini. Pelkästään siitä kankaasta tehtynä takki olisi ollut liian kirjava. Yksiväriseen kankaaseen yhdistettynä kangas kuitenkin pääsi oikeuksiinsa. Koska arvioin kankaan menekin väärin ja ostin tuota marimekon kangasta liian vähän en saanut takkiin tehtyä samanlaisia leikkauksia kuin Emilian takissa. Taskut piti miettiä uudelleen ja hupun leikkaus.

Kaava on Suuren käsityölehden kantotakista muokattu. Jätin etukappaleen pystysaumat pois ja laitoin takkiin kiinteän hupun. Hihansuihin lisäsin resorit hihan suun sisäpuolelle pitämään tuulen poissa hihasta. Hihaan ompelin heijastimen, jonka kuvion otin kankaasta. Takki on aivan ihana. Jos tekisin toisen, muokkaisin yläosaa hieman istuvammaksi, mutta tällaiseen ulkoilutakkiin pieni löysyys sopii. Takissa on hyvä liikkua ja heiluttaa käsiä. Materiaalit kantopaneeliin on myös ostettuna, jos sille vaikka vielä tulisi käyttöä.

1238752247_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvassa näkyy hihansuista pilkistävät resorit, jotka ovat marimekon villatrikoosta. Myös minun uusi tukka on kuvassa, tukka lyheni pari viikkoa sitten noin kolmella kymmenellä sentillä.

1238752423_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heijastin on kyllä ihan symmetrinen, kuvasta voisi päätellä ihan muuta.

1238752497_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Takaa otetusta kuvasta näkee hupun reunassa olevasta kuminauharypytyksestä ja kankaan ihanista kuvioista. Ruskea kangas on Eurokankaan puuvillatwilliä ja vuorena on ruskeaa tikkikankasta.

1238752947_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä näkyy ripustuslenkki, jonka unohdin ommella hupun ja takakappaleen väliin. Tällätavalla siitä tulikin kivempi. Taskuongelman ratkaisin yksinkertaisilla paikkataskuilla. Taskut ovat käytön kannalta liian pienet, mutta saa sinne avaimet laitettua jos ei ole laukku matkassa. Uuden takin myötä pitää tietysti saada uusi väreihin sopiva huivi.