Mitä ominaisuuksia hyvällä käsityötuolilla on? Siinä on hyvä istua, siinä ei ole neulomista haittaavia käsinojia ja se on kaunis. Eli siis tämä:
Joululahja-tuolini löysi lopultakin tiensä kotiin. Nyt vain pitäisi laskea käsityöt hetkeksi ja siirrellä huonekaluja, niin että tuolilla olis ihan oma paikka. Muutenkin himoneulonta näkyy meillä epämääräisinä tavara röykkiöina kaikkien tasojen päällä ja keskeneräisinä käsitöinä siellä täällä. Eli siivoaminen olisi pop. Kukahan tulis sen tekemään? Kiinnostuneita?
Ystäväni sai vauvan ja innostui kantoliinailusta. Tein Emilian syntymän jälkeen vanhaan takkiini kantopaneelin ja tarjouduin tekemään ystävällenikin. Hieman oli säätämistä sen kanssa. Hyvin varustetusta vetoketjukaupasta ei löytynyt takin vetoketjuun sopivaa vetoketjua, joten osti kaksi samanlaista ketjua ja päätin ommella takkiin toisen ketjun vanhan vetoketjun viereen. Takin nappien ja tarranauhojen vuoksi vetoketjua ei voinut ommella koneella vaan jouduin sen ompelemaan käsin. Ompahan sitten helpompi purkaa se pois kun kantamisen aika on ohi. Paneelista tuli todella hieno ja oikein toimiva tapaus. Sitä piti testata sekä pienen että ison neidin kanssa. Hyvin mahtuu takin alle 1-vuotias ja kohta 4-vuotias.
Kantopaneelin väri on lähes sama kuin takissa oleva punainen. Anteeksi huonot kuvat, mies ei ole ihan pro tuossa kámeran käytössä.
Edellisessä postauksessa mainitsemani kaarrokeneuletakki Eerikalle on jo hyvällä alulla. Kaarroketta on mukav, mutta aika hidas neuloa. Varsinkin kun siihen yhdistää Ravelryn selaamisen. Teen koko ajan virheitä joita korjatessa tuhraantuu tovi jo toinenkin. Mielestäni väri on ihana, ja mietinkin kovasti että kävisin ostamassa sitä Prismasta lisää, kun se oli joku sesonki lanka joka ei normaalisti kuulu 7veikan värikarttaan, ja olihan tuo tarjouksessakin. Vain 3e per kerä. Epäilyttää että riittääkö 300g lankaa noin metrin mittaisen tytön neuletakkiin. Onko kokemusta?
Palmikkomalli on Dropsin sivulta ja teen siitä kaarevan sinne tänne ripotelluilla lyhennetyillä kierroksilla. Aika hieno, vaikka itse sanonkin.
Nyt pitää mennä lastenhuoneeseen kahvikutsuille!
Kommentit