Joulun kiireet on jo takana päin. Joulun aloitus olikin hieman erilainen kuin olin suunnitellut. Mieheni joutui lähtemään työmatkalle toiselle puolen maapalloa joulukuun kolmannella viikolla. Onneksi anoppi oli apuna, sillä nuorimmainen sairastui. Korkea kuume ja hengenahdistus vei meidät lopulta sairaalaan asti. Syyksi paljastui lopulta rs-virus. Kotiuduimme sairaalasta torstaina joulua edeltävällä viikolla. Siinä oli sitten enää turha yrittää saada kaikkia suunniteltuja lahjoja valmiiksi. Tytöille lahjoiksi ajatellut nuken vaatteet jäivät jemmaan, josta sitten kaivoin niitä joulupäivänä. Beibbarit saivat oman joulu. Lasten leikkiessä tein vielä luvatut pääliset nuken vaunuihin. Vanhat olivat ihan homeessa oltuaan ulkovarastossa.
Pikainen kangasvarastojen tutkimen tuotti tällaisen lopputuloksen. Päällä ikean vahvaa puuvillaa (ostettu lastenhuoneen verhoiksi), vuori vaaleanpunaista lakanakangasta (entisessä elämässä helmalakana) ja pilkkupuuvillaa kanteiksi. Kangasta valitessa olisin halunnut yhdistellä mustaa ja valkoista ja keltaista, mutta vaunujen pinkit muoviosat määrittelivät värivalinnat.
Istuinosaan leikkasin kankaan keskeltä oravan, muut osat leikkasin suunnittelematta, joten lopputulos on hieman sekavan näköinen. Sivukappaleisiin pitäisi vielä taiteilla nepparit tai muu kiinnitystapa, mutta voi jäädä tekemättä kun pysyvät paikoillaan ilmankin.
Joulupakettiin piti laittaa nuken makuupusseja, mutta toinen jäi kesken, joten tasapuolisuuden nimissä en antanutkaan niitä joululahjaksi. Amy butlerin ihanasta puuvillasta, tikkivuorista ja pilkkupuuvillasta tehty makuupussi on samaa mallia kuin äitiyspakkauksen makuupussit.
Nuket saivat myös vaatteita. Eerikan tyttönukke sai joulumekon ja tonttulakin. Lakki on jo hukassa:) Emilian uusi poikanukke sai kietaisupaidan ja housut. Kaavat ovat aluperin Nuken omat vaatteet kirjasta, mutta vain suuntaa antavina. Housujen kaava on samaan tapaan Ottobre-lehden kuvasta matkittu, kuin edelliset röyhelöpeppupöksyt.

Kommentit