Lauantaina järjestettiin Oulussa Unicefin paikallisosaston toimesta (eli siis minun ja muiden innokkaiden) Anna ja Toivo nukke talkoot Terva-Toppilan koululla. Minun lisäkseni talkoissa oli kaksi innokasta ompelijaa jotka innostuivat järjestämään nukketalkoita myös omassa kylässään Oulun kupeessa. Jaoin talkoissa nukkekaavoja ja muita tarvikkeita, sekä oppejani joita on hurjasti karttunut yhden nuken teosta. Upeita nukkeja talkoissa aloiteltiin, mutta eihän neljä tuntiä riittänyt alkuunkaan. Tänään sain oman nukkeni valmiiksi. Eerika nimesi tytön Kaisaksi ja siitä tuli heti Selesten paras kaveri.
sunnuntai, 13. huhtikuu 2008
Kommentit