Kävin eilen lasten kanssa kirjastossa. Tapani mukaan katsoin tarkkaan käsityökirjat ja valitsinkin sieltä muutaman kivan tutkittavaksi. Lesley Stanfieldin ja melody Griffithsin Neulojan käsikirja oli oikein mainio opus. Blogimaailmassa surfatessa olen huomannut että tosi monet kerää itsellensa neulekirjastoa, minä hyödynnän tuota naapurissa sijaitsevaa kaupungin kirjastoa. Jotain olisi kiva saada tietysti itsellekin. olin jo lainaustiskillä kun silmään pisti tiskille esille laitettu Tilda-satumainen talvi(?), joka vaivihkaa livahti siihen jo ennestään korkeaan lainattavien pinoon. En uskonut että minäkin voisin hurahtaa, mutta niin taisi käydä! Nehän ovat ihania ja ohjeetkin on tosi iisejä. Ensimmäiset Tilda-sydämet valmistuivatkin illalla (yöllä). Ystävänpäivälahjoiksi
Tilda-ohjeet ovat IHANIA! Joku Tilda kirja pitää ehdottomasti saada omaksi.
Toinen villitys mikä minuun on iskenyt on virkatut korit. Tuntuu että niitä on kaikki alla. Ensimmäisen sain tehtyä jo. Kori on virkattu 3mm koukulla hamppu-narusta, vai onkohan se juuttia?
Tällä narulla korista olisi tullut parempi jos koukku olisi hieman pienempi, mutta sitten virkkaaminen olisi ollut jo paljon vaikeampaa. Korissa oleva luonnonvalkoinen merseroitu puuvilla on jo matkalla koriksi. Tarkoitus olisi paketoida siihen Step-sukat joita teen tädilleni 70-vuotis lahjaksi. Molemmat ovat kesken, onneksi juhlat ovat vasta kuun viimeinen päivä.
Kommentit