Kevään mittaan olen ommellut monia vaatteita tytöille, mutta niiden kuvaaminen on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin.
Keväällä ompelin syntymäpäiväkekkereille lähtöä varten viimehetkellä Emilialle hameen ja puseron. Hameen kaava on ihan omasta päästä ja paidan kaava on jostain ottobren kaavasta muokattu. Paidan kangas on marimekolta ja hameen kankaat Tildaa sekä tilkkutyökauppa PeeKaa:sta.
Eerikalle ompelin farkkulegginsit ottobren 1/2010 ruusunnuppu legginsien kaavalla. Farkkukangas on hieman joustavaa joten housut on mukavat käytössä. Pilvitunikan kaava on jostakin ottobren t-paita kaavasta muokattu. Asuun kuuluu myös kesäinen virkattu kassi, johon sain kivasti kuluttettua puuvillalankojen jämiä.
Laukun virkkasin ihan omasta päästä. Langat on mandarin petit, mandarin classic ja joitakin vuosikerta lankoja joiden nimet olen unohtanut.
Pitihän minunkin jotain pilviä saada kun kaikilla muillakin jo on. Kesäinen imetyspaita jonka kaava on mukailtu Polarn O. Pyretin imetyspaidasta. Imetyspaitoja olen tehtaillut useampiakin, mutta en viitsi raskauskiloineni niitä esitellä.
p.s. Edellisen postauksen kommenteissa oli kysymys noiden raglapaitojen kaavoista. Esikoisen mekko on puhvihihainen ja tehty saman kaavan avulla kuin tämän postauksen pilvitunika. Nuoremman tytön raglankaava on jostain ottobren kaavasta muokattu, ihan tarkkaa muistikuvaa ei ole sillä kaava on paljon käytetty ja monesti muokattu. Pienimmäisen paidan kaava on myös ottobresta, mutta ei hajuakaan mistä numerosta. Tätä kirjoittaessa ottobren nettisivut ovat kaatuneet, joten en voi sieltäkään tarkistaa.
Kommentit