Pitkän sairastamisen jälkeen Eino alkaa olla taas terve. Kaksi kuume-yskä-nuha-tautia välissä kaksi tervettä päivää. Huhuh! Jos me joskus päästään ulkoilemaan tarvii haalarin alle paljon lämmintä. Ruttunutun inspiroimana neuloin Einolle lakin. Lakkiin löytyi jotain ruskeaa villasekoitelankaa kaapista, epäilisin että 7veikkaa. Lakista puuttuu vielä vuori, en ole ihan varma laitanko sitä edes.
Housut neuloin jo Einon odotusaikana, mutta ne jäivät silloin kuvaamatta. Ne ovat Lanettia ja malli on omasta päästä. Ainaoikein neuletta muuten paitsi resoreissa. Pitkäikäiset housut, sillä ne sopivat jo syksyllä ja niissä on vielä kasvun varaa
Takki on ollut jo useamman lapsen lämmikkeenä, neuloin se kummipojalleni vuonna -97 tai -98 langoista jotka olivat aiemmin minun villatakki. Lanka taitaa olla Nalle tweediä vuodelta -94.
Lahjoin pojan tyytyväiseksi kuvausten ajaksi kameran linssisuojuksella.
Tytöille on tulossa omat palmikkolakit, kuvaan ne kun molempien lakit ovat valmiit.
Kommentit