Sain idean yksinkertaisesta mekosta itselleni. Sellainen jonka voi pikaisesti vetäistä kotoa lähtiessä legginsien ja t-paidan päälle. Löysin yhden kankaan jota näytti olevan tarpeeksi. Kaivoin luotto paitakaavani esille ja aloin leikkelemään.
Leikkasin ensin takakappaleen ja aloin sommitella etukappaleen kaavaa kankaalle. Ei onnistunut. Kangas ei riittänytkään, vaikka olin siitä aluksi ihan varma. Aikani käänneltyä päädyin leikkaamaan etukappaleen neljässä osassa. Hihoihin riitti juuri ja juuri kangas, kun hyödynsin hulpion hihansuuksi.
Pienen leikkausvirheen tein etu-yläkappaletta leikatessa, minkä vuoksi mekosta tuli rintojen kohdalta tiukempi kuin olin aikonut. Valkoisesta mekosta näkyi inhasti läpi ja kyllähän villatrikoo vähän kutittaakin. Löysin vuosia kaapissa lojuneen satiini-yöpaidan joka kävi alusmekoksi loistavasti, helmaa piti vähän lyhentää. Tästä tuli yllättävän juhlava, vaikka tarkoitus oli tehdä ihan tavallisen tylsä mekko. Tykästyin malliin kuitenkin niin paljon että suunnitelmissa on ostaa lisää kangasta toista mekkoa varten.

Kommentit