Kiitos ihanista kommenteista! Plokin kävijämäärä on kesän aikana kasvanut hurjasti. Aina sitä ei kommenttien määrästä voi päätellä, mutta vuodatuksen tilastojen mukaan parhaimmillaan plokissa on ollut 174 kävijää päivässä. Blogailussa parasta on yhteisöllisyys. Täällä voi intoilla käsityideoistaan ja saavutuksistaan sellaiselle yleisölle jota kiinnostaa. Mieheni on usein aika pihalla kun hehkutan jotain uutta kangasta tai tekniikkaa jonka olen keksinyt.
Edit* Tarkastin vielä tilastot. Kävijä ennätys olikin 251 päivässä.
Seuraan itse Blogilistan kautta arviolta sataa käsityöblogia. Ensimmäisenä katson aina kuvat ja sitten luen tekstin. Arvostan hyvin otettuja kuvia, erityisesti arvostan eräiden blogaajien taitoa kuvien käsittelyssä. Olen yrittänyt itsekin panostaa kuvien laatuun. Uuden kamerankin hankin vain plokin takia. Yritän panostaa kuvaustilanteisiin ja onneksi lapseni on yleensä ihan yhteistyö kykyisiä.
Testailin tahraiseen paitaan isompaan työhön suunnittelemaani aplikaatiota.
En ole ihan vielä paras kaveri uuden kamerani kanssa. Kun mie en ymmärrä kaikkia sen metkuja, mutta joka päivä opin jotain uutta. Ajatuksena oli mennä tänä syksynä kansalaisopistoon valokuvauskurssille, mutta se järjestetään aina maanataisin. Silloin kokoontuu meidän raamattupiiri, joten ei onnistu. Täytyy siis jatkaa yritys-erehdys-menetelmällä opiskelua. Kuvien käsittelyä aion myös harjoitella. Sillä saralla ei vielä ole esittelykelpoisia tuotoksia. Voi kun joku opettaisi kädestä pitäen kuinka kuvien käsittelyohjelmat toimivat.
Kiitos siis kaikille kommentoijille! Toivoisin että nekin lukijat jotka eivät aina kommentoi, mutta seuraavat plokiani jättäisivät merkin käynnistään. (Tuossa teksitin alapuolella on "kommentoi" teksti. Sitä napsauttamalla saa kommentointi kaavakkeen esille. Sinne nimi ja joku pieni viesti. Sähköpostiosoitetta ja kotisivua ei tarvitse laittaa. Samalla pääsee lukemaan muiden jättämiä kommentteja) Tiedän että lukijoita on ainakin sukulaisten joukossa joitakin. Kommentit kannustavat kokeilemaan aina uuttaa ja tekemällä oppii.
Kommentit