Minulta kysyttiin ohjeita näiden villatakkien tekoon. Mitään ohjetta en näitä tehdessäni käyttänyt, vaan neuleet valmistuivat työn edetessä säveltäen. En tehnyt muistiinpanojakaan joten nyt pitää vähän muistella.
Emilian violetti-valkoinen neule on n. 122cm kokoinen ja se on neulottu Mandarin petit langasta. Lankaa kului n. 3-4 kerää per väri. Tarkkaa menekkiä en muista. Eerikan roosa-valkoinen takki on Lanet-lankaa ja sitä kului n. 5 kerää per väri. Eerika on n. 134cm pitkä. Puikot oli molemmissa 2,5mm pyöröpuikot.
Takki on helpointa aloittaa hihan suusta. Hihat neuloin pyörönä kainaloon asti. Hihan suussa on n. 8krs sileää neuletta pohjavärillä ja yksi nurja kierros taitekohtana. Sitten aloitin kuvioneuleen. Eerikan takissa hihan suussa on n. 50 silmukkaa, taite varassa voi olla vähän vähemmän silmukoita sillä kirjoneule on aina hieman tiukempaa jolloin silmukoita voi vähän lisätä ensimmäisellä kierroksella kun aloittaa kuvion. Kierroksen viimeisen silmukan neuloin koko ajan pohjavärillä, jolloin lisäykset oli helppo sijoittaa "keskisilmukan" molemmille puolille. Hiha on melko kapea, minä otin mallia tyttöjen pitkähihaisista paidoista. Hihassa on lisäyksiä joka 8. kierros. Kainaloon asti neulottuani päättelin kainolon kohdalta 9 silmukkaa, 4s. keskisilmukan molemmilta puolilta. Hihan pyöriö neulotaan tasona, kavennuksiin otin mallia valmiin paidan hihapyöriöstä. Toinen hiha samaan tapaan.
Hihasta on helppo laskea tiheys ja laske takakappaleelle tarvittava silmukka määrä. Takakappale on suora, n. 5cm liian pitkä helmasta. Kainalokohdan jälkeen otin kavennuksiin mallia jälleen siitä paidasta. Myös pääntie ja olkapäät neuloin paidan mallin mukaan.
Etukappaleet ovat myös sen 5cm liian pitkät helmasta, etukappaleen silmukka määrä on n. puolet takakappaleen silmukoista. Etukappaleen keskireunaan lisätään 1s. joka kierros kunnes kappale ulottuu kunnolla keskiviivan yli. Kainolon kavennukset tehdään samalla lailla kuin takana. Kaula-aukon kavennukset aloitetaan samaan aikaan kuin kainalon kavennukset. Ensin kavennetaan 1s. joka kierros, sitten 1s joka 2. kierros kunnes olkapäällä on yhtä paljon silmukoita kuin takakappaleen olalla. Toinen etukappale neulotaan peilikuvaksi.
Kun kappaleet ovat valmiita ja neule on koottu, taitetaan helman 5cm ylimääräinen pituus sisäpuolelle.
Virkkasin takin etureunaan käännevaran jälkeenpäin. Jos ei huvita neuloa yhtään ylimääräistä kirjoneulette, voi kaikki käännevarat tehdä jälkeen päin virkkaamalla. Käänteet ovat kuitenkin tärkeä tekijä jotta takki näyttä ryhdikkäältä. Sivusaumatkin voisi jättää pois ja neuloa etu- ja takakappaleet yhteen, mutta minusta nuo sivusaumat tuovat myös ryhdikkyyttä.
Pääntielle virkkasin viuhkoja.
Solmimisnauhat on neulottu ohuesta villa-tai puuvillalangasta 1o1n neuleella ja ommeltu lopuksi käsin pienillä pistoilla paikoilleen.
Olikohan ohjeista mitään apua? Lisää kysymyksiä saa esittää, voin tarkentaa ohjetta vielä.
Kommentit