Kun näin vuoden ensimmäisessä Ottobre lehdessä (1/2013) Trenssitakin, ihastuin malliin heti. Huomasin kaikki ne pienet yksityiskohdat ja lannistuin. En minä kuitenkaan jaksaisi ikinä tuollaista toteuttaa. Sitten kävimme Marimekolla Napapiirillä ja löysin ihanan kankaan joka suorastaan hihkui päästä pikku neidin takiksi. Hintaa kankaalla oli vain 10e/m joten päätin kokeilla. Piirsin kaavat ja leikkasin päälisen kankaat jo helmikuussa. Vuorikangas puuttui, ja muutenkin projekti vaikutti liian suureelliselta. Kaikki ne osat mitkä pitäisi ommella hirvitti. Omia taitojani en epäillyt, mutta tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän pitkäjänteisyyteni loppuvan kesken. Keväästäkään ei ollut tietoakaan.

tressi%20004-normal.jpg

Eilen päätin että minähän teen tämän. Päätin myös jättää vuorin takista kokonaan, onpahan kevyt kesällä. Vuorin pois jäädessä piti ratkaista kauluksen saumavarojen peittäminen jollakin tavalla. Leikkasin etukappaleen alavarojen jatkoksi pienen alavaran niskaankin.

tressi%20003-normal.jpg

Hihansuissa on pienet solmittavat nauhat.

tressi%20002-normal.jpg

Rusetille solmittava vyö pitää toistaiseksi yksistään huolen takin kiinni pitämisestä. En ole puheväleissä ompelukoneen napinläpitoiminnon kanssa, joten en uskalla ryhtyä siihen hommaan.

tressi%20001-normal.jpg

Taskut toteutettiin ihan uudella tekniikalla. Ihan kymppisuoritukseen en yltänyt, mutta melko hyvät noista tuli.

140cm kaavalla tuli täydellisen kokoinen takki 135cm hoikalle 9-vuotiaalle. Kerrankin Ottobren kaava yllätti tässä suhteessa positiivisesti. Täydellinen takki kesän juhliin. Ylitin siis itseni tämän takin valmistuessa. Moneen kertaan vannoin etten enää ikinä ryhdy mihinkään näin monimutkaiseen, mutta lopputulos on kyllä niin palkitseva, että saatan siltikin kokeilla vielä joskus.