Joulun jälkeenhän minun piti olla itsekäs ja tehdä vain itselleni. Viime postauksessa se onnistuikin vielä, mutta nyt vähän lipsui. Jotain kuitenkin itsellenikin, nimittäin ikuisuusprojektini eli sukat Austermann Stepistä valmistui vihdoinkin eilen illalla.
Kylläpä nuo pätkävärjätyt aiheuttaa mulle päänvaivaa, minusta sukkien pitää olla prikulleen samanlaiset ja lopulta se onnistuikin. Yksi valmis sukka piti purkaa kun kantapäähän tullut valkoinen pätkäraita häiritsi liikaa. Mutta lopputulos on todella hyvä, onneksi sain nämä lopultakin jalkaani. (kuvassa vilahtaa avustajani Emilian jalka)
Kaikki muu valmistunut olikin sitten muille. Ompelin naapurin Niilolle kolme vaippaa ja neuloin isomalle neidilleni villahousut kaupunkireissuja varten hameen kanssa pidettäväksi. Haaveissa olisi joku kaunis villakangas ja siitä hame tai mekko hänelle.
Tässä Niilon vaippoja Myllymuksun kankaista. Kaava on oma, Ottobre-lehden kaavasta tuhat kertaa muokattu. Vaipat ovat hieman tyttövärisiä mutta Niilon äiti oli sitä mieltä ettei Niiloa haittaa.
Eerikan villahousut, joiden toinen lahje on sentin lyhyempi. Mystisesti sillä kaikkeni tein jotta ne olisivat saman pituiset. Malli on oma ja lankana on 7veikan vanha roosa. Ihan yksi kerä ei riittänyt, onneksi sitä oli pieni nyytti jämälankakorissa. Korjaan lahkeiden eriparisuuden sitten kun niitä täytyy pidentää.
Kesken eräisiä töitä syntyy mahdottomalla tahdilla. Mun pitäisi osallistua johonkin FuFoon että saisin kaikki ne valmiiksi
.
Tämä on polvisukan varsi, joka ei juuri tätä pidemmäksi tullutkaan kun se jo alkoi tympäsemään. Tehdäkö vai eikö tehdä, kas siinä pulma... Olisiko mielipiteitä?
Tämä jämälankasäärystin valmistui eilen hyvän matkaa kavereiden kanssa iltaaistuessa. Jämälanka projektiksi tätä voi sanoa vain vaivoin sillä vihreä lanka on Metsänneidosta yli jäänyttä Alfa ja oranssi on tätä projektia varten ostettua Novita Teddyä. Vaalenpunainen mohairlanka säärystimissä on Sandness Kid mohairia joka on purettu tästä. Pipo osottautui käytössä liian löperöksi, joten purkasin sen. Tarkoitus oli tehdä langasta heti uusi, mutta se jäi. Ehkä teen sen seuraavaksi...
Kommentit