Olenko maininnut että aloitin kirjoneuleen? Tammikuun lopussa, itseasiassa 29.1. kirjoitin että olen ostanut langat ja pian pitäisi päästä neulomaan. Kyllä minä neuloinkin. Lanetin merinovillalankaa 2,5mm pyöröpuikoilla. Kirjoneuletta edestakaisin neuleena. Siis nurjallakin puolella piti tehdä kuviota. Raskasta ja hidasta, mutta missään vaiheessa ei tehnyt mieli luovuttaa. Ohjetta minulla ei ollut joten piti itse säveltää. Neuloin mallitilkun ja aloitin hihasta. Hihat neuloin pyörönä. Kuvion löysin vanhasta Suuren Käsityölehden neulekirjasta. Olen joskus vuonna -99 ja 2000 neulonut ohjeenmukaisen villapuseron kummipojalleni ja muistin kuvion mukavaksi toteuttaa.

 

einon%20takki%20ja%20eerikan%20neule%200

Neuletakin inspiraatio ja malli on varastetty törkeästi Odd Mollyltä. Idean sain Kaunis pieni elämä -blogista, jossa villatakki oli toteutettu hieman nopeammin neulekoneella. Minulla takin tekoon meni tasan 2 kuukautta. Viimeistelyvaiheessa totesin että takista tuli n.5cm liian pitkä. Onnekas epäonnistuminen, huomasin että takista tulee ryhdikkäämpi kun siihen tulee taitteet. Muihin reunoihin virkkasin alavarat.

 

einon%20takki%20ja%20eerikan%20neule%200

Kaula-aukon reunaan virkkasin piparkakku-reunan ja solmimisnauhat neuloin puuvillalangasta.

 

einon%20takki%20ja%20eerikan%20neule%200

Takista tuli kerraassaan ihana! Jos jaksaisin niin neuloisin heti toisen samanlaisen. Ehkäpä pikkusiskokin saa omansa syksyksi, joissain toisissa väreissä ja vähän eri kuviolla. Ohjeenkin voisin kirjoittaa...