Joululoma on lomailtu ja arki alkaa huomenna. Joulun vietimme Rovaniemen maisemissa leväten ja ulkoillen. Joulupaketeista ei kovin montaa itsetehtyä lahjaa ilmestynyt. Nekin jotka sain tehtyä jäivät kiireessä kuvaamatta. Siskoni sai unelman kevyen mohairhuivin, siskon mies huovutetut lapset ja siskon tyttö aiemmin esitellyn vihreän takin. Anopin joululahjahuivi valmistui vasta välipäivänä ja sekin jäi kuvaamatta. Joululomalla valmistui tyttärelle lapaset, yksi säärystin, iso viipale villatakkia ja odotuspusero. Yhdet villasukat kokivat kurjan lopun kun kudin oli isäni luona unohtunut yöksi esille. Isän Tassu-koira oli tutkinut sitä hieman lähemmin ja todennut bambu-puikot aika puisevan makuisiksi. Sukan tekele säilyi ehjänä, mutta koska puikot vaihtuu, on sukka pakko aloittaa alusta. Neuleintoa olisi ollut mutta illat kuluivat lautapelien ääressä ja kutimet saivat levätä.
Anoppi sai jo aiemmin lahjaksi tämän neuletakin joka meinasi jäädä keskeneräiseksi kokonaan. Malli vaihtui välillä kokonaan ja kokokin oli minulle ihan väärä. Onneksi takki sopi Anopille täydellisesti ja se pääsi käyttöön. Tänään sain lopulta takin kuvattua juuri ennen kotimatkalle lähtöä.
Itselleni ja kasvavalle mahalle ompelin kauan haaveilemani pilkkupaidan marimekon innoittaman. Kaava on vanhasta Suuren käsityölehden kesänumerosta. Aikamoista muokkausta kaava tarvi että siitä tuli halutun mallinen. Helmaan lisäsin pituutta ja hieman leveytty etukappaleelle.
Ihka ensimmäinen nappilista ja se onnistui! Kiitokset Anopin kärsivällisen opastuksen. Tällä kaavalla ompelen varmasti lisää paitoja. kangastakin on hankittuna jokunen metri. Vierailu Rovaniemen Ottobre liikkeen kangasosastolle sai minut hullaantumaan. Vauvan vaatteisiin ostin kankaita jokusen metrin. Lisäksi ostin Prymin nepparipihdit, jotka osottautuivatkin loistaviksi. Nyt voinkin laittaa neppareita useammin, kun se ei enää ole tuskallista vasaran paukuttelua.
Kommentit