Viikko on kulunut hirmuisesti neuloessa. Lasten sairastamisen vuoksi ulos ei ole ollut asiaa, joten olen kökkinyt sisällä aina tilaisuuden tullen puikot käsissä. Vähän olen ehtinyt ompelemaankin, mitään valmista ei ole sillä rintamalla kuitenkaan.
Joululahjaksi saamani langat muotoutuivat Lumiprinsessan kaltaiseksi boleroksi, lopulta. Tässä työssä pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön isäni tekemä silmukkamerkki. Kuvassa vilahtaa myös uudet Addin pyöröpuikot, 7mm ja 80cm.
Ystäväni Kaisa pääsi kuvaajaksi, kun Metsänneito pitä saada kuvattua tekijän päällä. Harmillisen huonojen kuvausolosuhteiden(valaistus ei riitä vaikka kaikki valot on päällä) kuva ei ole parhaasta päästä. Tässä kuvassa puseron väri oli kuitenkin lähimpänä oikeaa.
Metsänneito
Malli: Oma
Lanka: SandnesGarn alfa
Puikot: addi 7mm pyöröpuikot
Langanmenekki: vajaa 450g
Boleron kiinnityksessä käytössä hiuspinni ;) Ehkä vaihdan siihen silkkinauhat kunhan löydän sopivaa.
Salaiselta ystävältäni saama valkoinen iglo-lanka päätyi lapasiksi. Ompelin kämmenselkään valkoisella mohairlangalla kiekuroita. Aika kivat, mutta testasin Oulun tuulen tuiverruksessa ja totesin näppieni jäädyttyä että eihän ne tuulta pidä. Jotain muuta pitää alle laittaa, mietin että opelisin niihin fleecevuoren.
Bajerilaisten sukkien piinaamana olen opetellut kiertämään silmukoita. Itse sukkia en vielä ole uskaltanut aloittaa. Sitä hautoessa ja lankavalintaa miettiessä löysin tälläisen ohjeen, joista otin yhden mallikuvioin näihin kämekkäisiin:
Palmikkoa lukuunottamatta malli on omasta päästä, lankana on 7veljestä ja puikot taisi olla 3mm. Näitä oli aluksi ihan kiva tehdä mutta jotenkin alkoi tympäistä kun silmukat olivat niin tiukkoja.
Neuloessa olen pähkäillyt mitä tekisin tästä ihanasta kirjasta jonka sain joululahjaksi:
Anopin kätköistä olenkin haalinut jo ihania retrokankaita kirjan lastenvaatteiden toteutukseen.
Ja nyt takaisin puikkoihin....
Kommentit