Tänään aamulla tytöt kysyivät heti herättyään. onko tonttu käynyt tuomassa heille joulukalenterin. Keittiön pöydältä löytyi tämä!
Joka joulu teemme Anopin kanssa yhteistyöllä tytöille joulukalenterin. Tänä vuonna Anoppi osti pahvisen lokerikon ja minä koristelin. Ihanat Tilda-peperit luovat yhdessä jouluisen tunnelman, vaikka eivät yksistään olekaan kovin jouluisia. Eerika huomasi että kultaiset numerot on äiti antanut tontuille. "Muistatko, me ostettiin tuollaisia silloin kerran kaupungilta?" Lokeroiden täytteenä on pieniä leluja tai karkkia.
Toinen yhteisprojekti Anopin kanssa oli nämä jumppapuvut Sirkusprinsessoille. Minä hankin kankaat. Sain yhdeltä tutulta säkkikaupalla vanhoja vaatteita uusiokäytettäväksi. Nämä puvut olivat ennen velouraamutakkeja. Anoppi leikkasi ja ompeli puvut kasaan, minä tein käänteet. Kohta on sirkuskoulun jouluesitys jossa esikoinen aikoo esiintyä kultaisen pallon päällä ja katosta roikkuvilla kankailla, "ehkä punaisilla kankailla" Näissä puvuissa on oikein hyvä esiintyä. Kiitos jälleen kerran maailman parhaalle anopille!
Marraskuun aikana on puikoilta tipahdellut tasaiseen tahtiin joululahjoja, joten juurikaan mitään esiteltävää ei ole vielä.
Kommentit