Olen muiden käsitöiden ohessa opetellut noiden Unisefin Anna ja Toivo- nukkejen tekoa. Viimeyönä, kiitos anopin kanssa juotujen iltakahvien, sain valmiiksi ensimmäisen yritelmäni. Selestin (tyttäreni nimesi) on tehty trikoo-kankaasta ja tukka on purettua Nalle-lankaa. Yksi epäonnistunut hatuntekele on odotellut kohtaloaan, nyt sillekin löytyi tarkoitus, purettuna siitä tuli hieno tukka. Neuloin ruskealla langalla nuken päähän sopivan tilkun. Jokaisella nurjalla kierroksella neulon langan mukaan puretusta langasta leikattuja pätkiä, pätkät oli noin 50 cm pitkiä ja neuloin pätkän keskikohdastaan kiinni neljän silmukan matkalle, niin että irtonaiset päät tulivat peruukkiin limittäin. Kuvaan tekniikan, jos teen jollekin nukelle vaalean tukan. Tummasta langasta ei oikein saa edustavia kuvia. Tilkun ompelin nuken päähän pienillä pistoillla, tilkkua samalla venyttäen. Tukasta tuli hyvä, eikä päässä näy kaljuja kohtia.
Selestellä on vielä vähän kylmä, Suomen talvessa ilman vaatteita ei oiken pärjää. Tänään korjaan sen ongelman. Adoptoisitko sinä tämän näköisen tytön?
Oulun unisefilla on suunnitteilla Anna ja Toivo -talkoot maalis-huhtikuulle. Olen jo alkanut suunnittelemaan talkoiden toteutusta. Talkoissa minun pitäisi osata neuvoa noiden nukkejen teossa. Nukkeja on tarkoitus myydä toukokuussa (17.5.) Mahdollisuuksien Torilla. Sieltä löytää varmaan Selestenkin, elleivät omat tytöt adoptoi sitä lopullisesti.
Kommentit