Minun joululomani on vietetty, mutta oikeasti lomailu alkoi vasta tänään. Eilen illalla hyppäsin junaan Rovaniemellä ja tulin kotiin Ouluun, yksin. Mies ja lapset jäivät anopin hoteisiin. Minulla oli työpäivä tänään, mutta se meni kuin siivillä miettiessäni mitä kivaa illalla tekisin.
Joulupukki toi minulle kolme ensimmäistä tuotanto kautta Gilmoren tytöistä ja pääsin aloittamaan katselu maratonin eilen illalla. Mummolassa ei ole dvd-soitinta, joten siellä en päässyt sarjaa katsomaan. Tänään illalla on tiedossa sama ohjelma kuin eilenkin. Gilmoren tytöt ja neulominen.
Töistä päästyäni kipaisin Taikapilveen kestovaippakankaita ostamaan. Veljen tytölle piti saada jokin kiva nimiäislahja.
Vuotosuojallinen kuorivaippa on tehty Wee Wekan kaavalla Myllymuksun ihanasta omppu-pul:sta.
Ompelin jo aiemmin joulupaketin mukaan pari pientä sisävaippaa kuoren täytteeksi, mutta unohdin ottaa kuvan. Sisävaippojen sisään ompelin herkkäpeppuiselle veljentytölle kuivaliina-bambucollege imuja
Lisäksi ostin bummiksen sww-kuoren ihan vain upean kuosin vuoksi.
Tässä on koko komeus. Mitähän vielä keksisin?
Itselleni ehdin lomaillessa neuloa pipon alpakkalangasta ihan omalla mallilla. Pipo on ihana tällaisenaan mutta mietin pujottaisinko resoriin mustaa silkkinauhaa.
Posti toi tullessaan tänään kauan odottamani nimikointinauhat. Piti ihan Ruotsin maalta asti tilata kun Suomesta en vastaavia löytänyt.
Näitä olisi tarkoitus ripotella sinne tänne...
Kommentit