Tässäpä uusi Unisefin Oulun paikallisyhdistyksen sihteeri ja nukkevastaava. Tehtävänäni on siis organisoida Unisefin Anna ja Toivo nukkejen myyntiä ja valmistusta. Aiomme järjestää Oulussa nukkekurssin, tai ennemminkin talkoot, lisäksi ajattelin haastaa kaikki halukkaat osallistumaan netin kautta talkoisiin. Nukkejen ohjeethan löytyy tuolta unisefin sivulta. Eerityisen tärkeää olisi tehdä kauniita nukkeja, siis eihän me muuta osattaiskaan tehdä. Mitä kauniimpi nukke sitä suuremman lahjoituksen siitä on yleensä saanut, vähimmäislahjoitushan noissa nukeissa on 20 euroa.

Päädyin itse tähän hommaan koska olin kiinnostunut tekemään yhden nuken. Tästä huomaa kuinka helppoa minut on ylipuhua hommaan kuin hommaan, kunhan kyseessä on hyväntekeväisyys. Ottaiskohan haasteen joku vastaan? Jos innokkaita löytyy niin voisin tehdä ihan erillisen blogin asian tiimoilta. Kertokaahan kaikille ystävillekin.