Lapsukaiset odottavat innolla joulupukkia. Päällä on uudet joulumekot. Eerikalla punaisesta metsolan joustofroteesta tehty tunikamekko, josta puuttuu vielä se jokin. Eteen olisi tarkoitus tehdä applikaatio, mutta aihe on vielä hukassa. Emilialla on tunika, josta piti tulla mekko, mutta kangas loppui kesken. Raidallinen kangas on marimekolta ja helman punainen on samaa kuin isosiskon mekossa. Ehkä laitan helmaan vielä yhden kaitaleen, jos löydän sopivaa kangasta.

Eerikalle, meidän mekkotytölle, ompelin Metsolan joustofroteesta perusmekon. Pienenä lisänä mekossa on sivutaskut. Tämä oli tosi mieluinen.

Kummipoikani sai lahjaksi kaikkea kivaa varustelekasta . Ostin samasta kaupasta vanhoja tikkivuoria, joista sai hyvää materiaalia uusiokäyttöä ajatellen, ompelin tikkikankaasta pussin kummipojalle. Pussi sopii toilettipussiksi. Juuri yläasteen aloittanut poika tykkäsi.

Lisäksi ompelin pukin kontiin yhden villakangastakin, villakerraston ja kolme kypärälakkia. Valitettavasti niiden kuvaaminen unohtui joulukiireen keskellä. Jospa saisin niistä kuvia lahjansaajilta itseltään.